perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kettujen köytökset



Kylmässä talvi-illassa seikkailija-Ketut harjoittelivat köytösten tekemistä. Mihin kuului pukkiköytös? Pysyykö tämä ristiköytöksellä? Hei! Auttakaa tekin nyt siellä, kaikki osallistuu! Kuka haluaa kokeilla seuraavaksi? Katulamppu toi tarvittavaa valoa, ja lopulta hieno A-kirjain oli valmis. Jos jostakin olisi tähän harjoitukseen löytynyt hieman pidempiä puita, olisi tällä aalla voinut jopa kokeilla ylitystä. 

Valmis suoritus kannettiin sisälle, ja tottakai sen kanssa poseerattiin muisto jälkipolville.



Pikkuhukkien Pyhä Yrjö


Pikkuhukkien kokouksessa innokkaat sudenpennut muovailivat hurjia lohikäärmeitä ja urheita ritareita. Taiteen pohjana inspiroi taru Pyhästä Yrjänästä, partiolaisten suojeluspyhimyksestä. 
Siispä: Kohti lohikäärmettä, taisteluun!

Ahventen retkiruokakokeilu


Ahvenet valmistivat retkiruokaa kololla. Aineina makaronia, soijarouhetta, mausteita ja kuivattua sipulia. Vähän vetistä tuli, mutta onneksi ketsuppia oli! Keittiössä tapahtui hieman muutakin kuin ruoanvalmistusta, mutta kymmenen minuutin ruoka valmistui sittenkin lähes viidessäkymmenessä minuutissa. Ja vähän piti tietysti arpoa, kun ohjeita ei ollut ollenkaan.