maanantai 28. marraskuuta 2011

Löytötavarat

Keron retkellä katosivat yhdet 170 cm housut, nimikoitu nimellä Viivi. Kenen reppuun olisivat eksyneet?
Muut löytötavarat näkyvät kuvassa, ja niitä voi tiedustella kokousten yhteydessä johtajilta.


Sudenpentujen SuperSupe-seikkailu

LAUANTAI , 22.lokakuuta 2011


Tihkusade ei pelottanut reipasta sudenpentulaumaa, joka lauantaiaamuna aloitti retkensä kohti Laakson ratsastuskenttää selvittämään SuperSupen kadonneen viitan kohtaloa.  Päivän aikana suunnistimme karttaa seuraten rastilta toiselle.  Päivän alkupuolella tutustuimme Hullun Professorin värikokeeseen (ai mitä oikein tapahtui?), onnistuimme tekemään Himojumpparin temppuradalta ansaituilla nauhoilla olympiarenkaat (pää melkein pyörällä), singahtelimme Kerkkä Ötökön luontopolulla (mikä onkaan kuusi, entä Ritariperhonen) sekä porasimme ja vuolimme herra Majavan ohjeiden mukaan (se oli pikkaisen vaikeaa). Seuraavaksi valmistimme itse nakkivihanneskeiton akeloiden ihan vain pikkuisen avustaessa keittopuuhissa.

 
 Keiton energian turvin olimmekin valmiita tutustumaan ensiapuun Tohtori Töpön rastilla (kädet kantoon)

 
 ja kurvailemaan liikennekaupungissa Paula Poliisin ohjeiden mukaan (pois alta!).


 Päivän päätteeksi saimme SuperSupe merkit ja kajautimme Laakson metsään kaikuvan Tavastien huudon. 

 
 Ai niin, kuka viitan oli varastanut… no ei kukaan varastanut, mutta lainannut kyllä… kuka? Hmmm… sen tietää vain SuperSupessa seikkaillut …

Ahventen trangiaennätyksiä!

Ahventen kokouksissa on kolissut kovaa, kun ollaan rikottu trangian kasaamis- ja purkamisennätyksiä. Alle 17 sekunnin on jo päästy silmät sidottuina. Lisää kolinaa on kyllä vielä luvassa...

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Viimeisiä myydään

Partiolaisten adventtikalenterin ensimmäinen luukku aukeaa jo 27.11.  
joten viimeiset hetket saada tuo kalenteri haltuun ovat käsillä.  
Tavastit myyvät kalentereita Joulunvalo-tapahtumassa 25.11.  
Lammaslammen rannalla. Adventtikalenterin hinta on 6 euroa.


Joulun Valo

Meillä täällä Tavastien kotikonnuilla on eräs pieni idyllinen lampi  
nimeltään Lammaslampi. Sen ympäri lenkkeillään ahkerasti, ja olemme  
jopa eräs tuulinen syyspäivä kantaneet kanoottimme kololta lammen  
rannalle ja suorittaneet sudenpentujen kanssa melontamerkin. Oikein  
vastatuulessa.
Lammen rannalla on aina kasvanut valtava kuusi, ja viime vuonna  
havahduin joulun alla siihen, että joku oli sytyttänyt kuuseen valot.   
Varmasti kuusessa oli ennenkin ollut jouluinen ilme, mutta en vain  
ollut sitä huomannut.
Ensi viikonloppuna valot syttyvät kuuseen taas. Perjantaina 25.11.  
Pähkinärinneseuran järjestämä Joulunvalo-tapahtuma kerää lähitienoilta  
varmasti yleisöä, sekä meidät Tavastit myymään yleisölle paistettua  
makkaraa ja Partiolaisten adventtikalentereita.
Uskon, että tapahtumasta tulee hyvin tunnelmallinen ja jouluisa.  
Joulumielellä on hauska suunnata adventtiretkellemme pimenevään  
iltaan, kohti yösuunnistustehtävää. Ja sunnuntaiaamuna retkeläisille  
varmasti maistuu riisipuuro ensimmäisen adventin kunniaksi. Kukahan  
saa mantelin? 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ahventen laavuretki Kaitalammelle onnistui

Kivaa oli, ja se oli pääasia. Nuotion sytytys märillä puilla
on nyt sytykepalojen avulla testattu kestäväksi puolitoista tuntia.
Ruokalistalla oli hernekeittoa, makkaraa, nakkeja, kermaviiliä,
sipsejä, juustoraastetta, tuorejuustoa, sulatejuustoa, juustosiivuja
ja puuroa, sekä kolme tomaattia. Hiilihydraatit unohtuivat kololle.
Retkellä pelattiin myös totutta ja tehtävää, ja häiriydyttiin Saijan
jatkuvista tsekkauksista. Halloweenin yönä eivät karhut tai
kummitukset pelottaneet, Ahvenet nukkuivat laavussaan hyvin koko yön,
vähän hikisinä tosin.

Iikka, Arttu, Miro ja Tapio hyvin kuumasti nukutun yön  
jälkeen. Onneksi oli kuuma, eikä kylmä. Erikoinen lokakuun  
laavuyöpyminen. Paitsi Artulla taisi olla ihan aluksi kylmä...
Laavu oli korkealla kalliolla, näkymänä tyyni lampi-idylli.
Lähemmin tarkasteltuna idyliin kuului muovipusseja ja  
karkkipapereita, mutta Ahventen lähdettyä paikka jäi mallikkaaseen  
kuntoon.